Faskiakäsittely

Faskia on sidekudosta, joka ympäröi ja menee läpi kehon jatkuvana kolmiulotteisena verkkona. Jos faskian toiminta ei ole kunnossa, niin osa lihassupistuksen voimasta jää hyödyntämättä.

Lihakset, joissa on krooninen osittainen jännitystila, tulevat kipeiksi ja särkeviksi, koska faskiakalvot kiristävät jatkuvasti. Ko. lihakset muuttuvat heikoiksi ja kömpelöiksi. Liikunnassa syntyvien vammojen riski kasvaa. Ne saavat aikaan jatkuvan energian puutteen tunteen kehossa. Lisäksi ne luovat ryhtihäiriöitä sekä huonon painonjakautumisen nivelissä.

Pitkäaikaisissa jännitystiloissa, vaikka lihas saadaan rentoutumaan, niin faskia jää jännittyneeksi ja palauttaa virheasennon takaisin. Myös on hyvä huomioida, että lihasrelaksanttilääkkeet vaikuttavat lihakseen eivät faskiaan.

Faskiakäsittelyt täydentävät fysioterapiaa. Faskiakäsittelyn eli lihaskalvojen manuaalisen liu’uttamisen tavoitteena on kireiden lihaskalvojen rentouttaminen ja venyttyneiden lihasten aktivoiminen. Nopealla sykkeellä on syntynyt useampia koulukuntia faskiakäsittelyissä. Kaikissa niissä on pyrkimyksenä palauttaa faskian toiminta normaaliksi.

Faskiakäsittelyssä kehon eri lihaskalvoja käsitellään manuaalisesti liu’uttamalla. Apuna käytetään sekä terapeutin toteuttamia passiivisia liikkeitä, asiakkaan itse suorittamia aktiivisia liikkeitä ja hengitystä. Hoitoasennot ovat istuen, selällään, vatsallaan tai kyljellään kohdekudoksesta riippuen.

Lihaskalvojen käsittelyä ei suositella tehtäväksi, jos ihossa on infektioita, tuoreita haavoja tai vammoja. Kalvojen käsittelyä ei suositella myöskään, jos sinulla on pahanlaatuisia kasvaimia, sairastat hemofiliaa tai sinulla on suurentuneita imusolmukkeita.  Tuoreeseen tuki- ja liikuntaelin vammaan, iskeemiseen kudokseen eikä laskimotukosten alueelle käsittelyä ei suositella.